maanantai 19. joulukuuta 2011

Verkko-ongelmia

Tänään käsittelimme rapautumisen ja massaliikunnot, tuulen ja veden vaikutuksen pinnanmuotoihin ja jääkauden. Valitettavasti verkko-ongelman haittasivat tuntia. Kävimme aluksi lävitse kotitehtävän, jonka opiskelijat olivat tehneet Explain Everythingillä. Yksi opiskelijoista näytti tekemänsä karttapohjatehtävän. Tämän avulla kävimme lävitse tehtävän kysymykset.

Kaksi ryhmää esitti omat alustuksensa. Ne olivat varsin ansiokkaita.

Puolessa välissä kolmen tunnin sessiota verkko jostain syystä lakkasi toimimasta. Oppilasverkko ei toiminut koko koulussa. Ryhdyin esittämään asioita omalta tabletilta, jossa oli 3G-yhteys. Alkuun se toimi kohtalaisesti, vaikka suunnittelemiani tehtäviä ei voinutkaan tehdä. Lopputunnista sovin opiskelijoiden kanssa, että lopetamme tunnin aikaisemmin ja laitan heille tehtävät Dropboxiin. Sieltä he voivat tehdä tämän kerran tehtävät.

Tällaisessa opetuksessa verkon luotettava toiminta on elintärkeää. Verkko ei saisi olla epävakaa eikä epävarma. Nytkin langaton verkko olisi toiminut, mutta ilmeisesti yhteys koulusta katkesi kokonaan.

Kuten edellisessä kirjoituksessani kerroin, meillä kävi Itä-Savon toimittaja ja kuvaaja seuraamassa tuntia viime viikon torstaina. Perjantaina olimmekin Itä-Savon etusivulla ja sisempänä lehdessä oli juttua Lyseon tablet-opetuksesta.

Linkki etusivuun

Linkki varsinaiseen juttuun

Tässä pari opiskelijakommenttia viime kerran tunneista:

Tablet-tietokoneiden käyttö sujuu hyvin. Ainut ongelma, joka sattui viimetunnilla oli se, että emme saaneet tehtävälinkkejä tarvittavalla ohjelmalla auki. Tehtävän teko onnistui silti kun kirjoitimme linkkien osoitteet Googleen ja löysimme tarvittavat sivut sitä kautta. Lehdistön paikalla käymisestä vielä sen verran, että ihan kiva juttu, että aiheesta ollaan kiinnostuneita ja tällaisesta opiskelumahdollisuudesta halutaan kertoa muuallekin!” Henna

Osaan nyt käyttää tätä padia jo hyvin verrattuna alkuvaiheeseen, mutta tuo Explaineverything sovellus on tosi hankala. Sillä kun tein sen kotitehtävän maanjäristyksistä, niin jouduin tekemään sen kaksi kertaa kun se meni jotenkin sekasin. Mutta ehkä se siitä. Tää kurssi on ollu kiva, kun on erilaista näitten padien takia. Vähän vaihtelua tavalliseen opiskeluun. Paljon oon tykänny tästä, suurin osa tehtävistäkin on ollut helppoja tehä tällä ja sit kun nuo kaikki jutut on tuolla dropboxissa niin ne ei häviä sieltä kun yleensä kaikki monisteet häviää niin helposti.” Riikka

torstai 15. joulukuuta 2011

Media paikalla tunnilla

Tänään opiskelimme maanjäristyksiä ja endogeenisia tapahtumia Suomessa. Tänään oli siitä erikoinen tunti että kesken kaiken putkahti median edustajia seuraamaan oppituntia. Se aiheutti opiskelijoissa ehkä hieman hämmennystä. Ensimmäiseksi opiskelijaryhmä piti alustuksen maanjäristyksistä. Tämän jälkeen he hakivat maanjäristystehtävän ladattavista tiedostoista Explain Everythingiin ja ryhtyivät tekemään tehtävää. Alussa oli jonkin verran teknisiä hankaluuksia, pääasiassa sen vuoksi että en ollut tajunnut testata kunnolla miten asia kannattaa tehdä. Se olikin ysinkertaisempaa kuin olin ajatellut. Explain Everything ymmärtää tehdä monisivuisesta pdf-dokumentista useamman sivun esityksen automaattisesti. Kun homma alkoi sujua, annoin tehtävän tehtäväksi kotona loppuun.

Seuraava ryhmä alusti endogeenisista tapahtumista Suomessa. He esittivät hyvän käsitekartan asiasta. Tämän jälkeen otin Google Earthista tabletilla snapshotin ja avasin sen Explain Everythingillä. Selostin vuoristojen muinaista sijaintia piirtäen samalla tabletilla asioita valkokankaalle karttapohjalle.


Mitä tästä kerrasta opin, on se että kaikki kannattaa testata etukäteen, niin sähläys jää vähemmälle.



Tässä opiskelijakommentti edellisestä tunnista:


“Esitimme tänään oman ryhmätyömme. Tomi ei pystynyt puhumaan, joten minä ja Miija puhuimme. Yritin puhua mahdollisemman kuuluvasti. Mielestäni se meni ihan hyvin. Kuuntelimme myös toisen ryhmän esitelmän vuoristojen ja kivilajien synnystä. Sekin oli hyvä.


Tabletin käyttö sujui hyvin ja palautimme tabletit opettajalle, koska toinen ryhmä tarvitsi niitä. Saamme ne jo torstaina takaisin. Aluksi meidän piti kuitenkin poistaa kaikki tabletista ja se oli hyvin nopeaa. Kaikki tunnukset pitää tallentaa uudelleen, kun saamme tabletit takaisin.” (Maria)


On mielenkiintoista nähdä minkälainen juttu lehteen tulee. Aihe on varmaan toimittajalle vaikea, kun ei ole omakohtaisia kokemuksia laitteesta.



tiistai 13. joulukuuta 2011

Tablettien tyhjennystä ja lainausta

Tänään käsittelimme vuoristojen ja kivilajien syntyä sekä tulivuoria.

Molempien ryhmien esitykset olivat oikein hyviä. Täytyy vielä opastaa heitä laittamaan työnsä Wikispaceen. Lisäksi tunnilla käsittelimme lisää aihetta opettajajohtoisesti. Lopputunnista otin 16 opiskelijalta tabletit pois, sillä tietotekniikkaryhmä harjoittelee videointia ja videon käsittelyä tableteilla parina päivänä. Tässä tilanteessa huomasi miten henkilökohtaisia laitteita tabletit ovat. Laitteista pitäisi poistaa sähköpostiasetukset, Dropboxin tunnukset Dropboxista, Mindjetistä, DocsToGosta, Explain Everythingistä ja Goodreaderista. Myös Facebook ym. Tunnukest pitäisi poistaa. Aika homma ja muistaminen. Onneksi meillä on synkronointilaukut. Niinpä opastin opiskelijoita poistamaan tableteista kaiken sisällön ja asetukset. Sitten asetin tyhjennetyt tabletit synkronointilaukkuun ja palautin varmuuskopiot. Tämä vei kuudeltatoista laitteelta noin 20 minuuttia. Varsin näppärää. Toisaalta kun opiskelijat saavat laitteet takaisin, heidän pitää laittaa asetuksensa takaisin. Sitä ei voi tehdä sarjatyönä.

Edellisessä postauksessa ollut DocsToGo-ongelma näyttää olevan kierrettävissä. Normaalilla online tallennuksella ainakin 3 opiskelijalla on jäänyt tiedostot joko tallentumatta tai sitten ne eivät jostain syystä näy Dropboxssa. Tämä on epämukavaa. Huomasimme että toiminnolla open in… tiedoston saa jopa yksinkertaisemmin Dropboxiin. Ja se tuntuu toimivan kuin entisen junan vessa.

Opiskelijakommentteja:

”Tänään en ollut tunnilla, koska olin kipeä, mutta opettaja oli laittanut facebookkiin tarvittavat tehtävät ja tunnilla käsitellyt aiheet! Pädiopiskelu rulaa!” (Miija)

”Tablet-tietokoneiden käyttö sujuu mukavasti ja niiden käytöstä on tähän asti jäänyt tosi positiivinen kuva, koska ne kuitenkin ovat hyvin yksinkertaisia käyttää (ainakin näiden kurssilla tarvittavien perusasioiden tekemisen suhteen) ja kaikenlisäksi näppäriä ja nopeita. Uskon, että loppu kurssikin sujuu ongelmitta.” (Henna)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Työskentelyn sujuvuus paranee

Tänään aiheena oli Maapallon rakenne ja laattatektoniikka. Kaksi ryhmää oli valmistellut aiheet ja he alustivat ne tunnin aluksi. Opiskelijat käyttivät tablet-koneiltaan heijastaen omilta koneiltaan haluamansa aiheet AppleTV:n avulla valkokankaalle. Opiskelijat ovat tässä jo varsin näppäriä. He olivat laittaneet aineistonsa wikiin, olivatpa löytäneet aiheeseen videonkin: http://bit.ly/sv597h .
Sitten opiskelijat latasivat Dropbox kansiosta: Maantiede 1 ladattavat tiedostot itselleen kyselylomakkeen, jota he täyttivät samalla kun katsoivat videota jonka laitoin tulemaan tabletilta AppleTv:n kautta. Tässä varmasti vastaaminen tabletilla oli hitaampaa kuin olisi ollut käsin paperille kirjoittamalla. Yksi kansalaistaito tulevaisuudessa voisikin olla mahdollisimman sujuva kirjoittaminen tietokoneella/tabletilla.

Tarkastimme myös toisen tunnin alussa kotona olleen kotitehtävän. Opiskelijat olivat tehneet sen varsin hyvin ja kattavasti.
Lopputunnista annoin kotitehtävän aiheesta tehtäväksi. Tuntien jälkeen laitoin opiskelijoille facebookiin ohjeita ja tehtävänannon:
”Tänään kävimme läpi maapallon rakenteen ja laattatektoniikan.Tehtävät huomiseksi:Katsokaa Wikistä ko. sivut. Latasin selventävän muutaman minuutin pätkän Litosfäärilaattojen liikkeet. katsokaa se.Tehkää loppuun jo tunnilla aloitettu litosfäärilaattojen liikkeet tehtävä. Jos et ehtinyt hakea sitä, se löytyy kohdasta Maantiede 1 ladattavat tiedostot. Tallenna tehtävä omaan kansioon nimellä litosfäärilaattojen liikkeet tehtävä. Samasta kansiosta löytyy tehtävä: maapallon rakenne tehtävä. Tehkää se myös ja tallentakaa samalla nimellä omaan kansioon.Huomenna on aiheena vuoristojen ja kivilajien synty sekä vulkaaninen eli tuliperäinen toiminta. Ryhmät alustavat.
Huomiseen.”
Olin tehnyt Explain Everythingillä kuvakaappausta, piirtämistä ja selostamista käyttäen 7 minuutin yksinkertaisen videon, jonka tarkoituksena on selventää litosfäärilaattojen liikettä. Lisäsin sen wikiin http://bit.ly/uZerbp .

Opiskelijakommetteja torstain 8.12.2011 tunnista:
”Tablettien käyttö onnistuu hyvin, eikä ongelmia ole ollut. Uudenpienkin ohjelmien käyttö on sujunut. Nyt tabletin käytön, ainakin siinä määrin mitä tämän kurssin opiskelussa tarvitsee, onnistuu sujuvasti. Siksi on hieman harmi, että nyt kurssi onkin jo loppusuoralla. Tuntienkaan alussa ei ole enää samanlaista häsellystä sen suhteen, miten tämä toimii ja mihin tämä pitää tallentaa, kuten alussa, joten opiskelun pariin pääsemme hieman nopeammin.” (Henna)

”Tänään minun ryhmäni alusti tunnin toisen aiheen. Se oli Sää, ilmasto ja lämpövyöhykkeet. Esittelyymme kuuluneet käsitekartat olivat minun tekemiäni, mutta yhdessä oli Hennan kanssa kylla mietitty, mistä kirjoitan. Hieno ilmastodiagrammi oli Hennan tekemä. Huikea suoritus ExplainEverythingiä käyttämällä! Samoin hän oli etsinyt kartan Wiki-sivulle. Koska Noora ei ollut suunnittelutunnilla mukana, sovimme, että hän ottaisi vähän enemmän vastuuta itse esittelyssä, eli hän puhuisi enemmän kuin muut. Olimme luoneet Dropboxiin yhteisen kansion meille kolmelle, jotta toiset voisivat tutustua yhden kokoamaan materiaaliin ennen tuntia. Idea oli ihan hyvä, mutta emme tainneet hirveästi hyödyntää sitä. Kaikki materiaali oli muutenkin jo Wikispacessa.
Esittely meni ihan hyvin. Vähän tietysti kankeasti ja hermostuneesti, mutta olimmehan ensimmäisiä. Ihan ymmärrettävää, ettei se ollut niin sujuva ja vapautunut esitelmä. Toisenkin ryhmän esitelmä oli oikein hyvä, tajusin paljon ja esittelijöiden äänet kuuluivat hyvin. Kuvat käsitekartassa olivat hyviä!”
(Katri)

DocsToGo –appsista saattaa löytyä harmillinen bugi: Joillakin opiskelijoilla tallennukset eivät näy Dropboxissa. Torstaina sain tallennetut tiedostot näkymään rumppaamalla DocsToGo:ssa pilvitallennuksen ja paikallisen tallennuksen välillä. Tänäänkin löytyi opiskelija jolla tiedostot eivät meinanneet siirtyä Dropboxiin.

torstai 8. joulukuuta 2011

Ensimmäisten ryhmien alustukset

Tänään ensimmäiset ryhmät esittivät oman alustuksensa. Mielestäni ne olivat oikein hyviä. Opiskelijat olivat lisänneet wikiin materiaalia. Osalla oli vielä hankaluuksia materiaalin saamiseksi wikiin. Tässä tabletit asettavat omat rajoituksensa. Toisen ryhmän käsitekartta minun pitää vielä auttaa myöhemmin wikiin. Linkki wikiin ensimmäisen ryhmän työhön: http://bit.ly/tBPAzK.
Opiskelijoiden esitysten jälkeen käsittelin asioita hieman opettajajohtoisesti. Lisäsin luentomateriaalin wikiin. Katsoimme ilmastonmuutoksesta tehdyn lyhyen videonpätkän, jonka linkin lisäsin myös wikiin.
Siirsin lämpövyöhyketehtävän Dropboxiin opiskelijoiden tehtäväkansioon, josta opiskelijat kävivät noutamassa sen ja alkoivat tehdä tehtävää. Tehtäväannossa annoin opiskelijan valita tekotapansa: DocsToGolla (tms.) kirjallisesti, Explain Everythingillä tai Good Readerilla graafisesti. Tehtävä oli pdf-muodossa. Opiskelijat saivat kyseisen tehtävän tehtäväksi kotona loppuun.
Ensi kerralla 2-3 ryhmää alustaa oman aiheensa ja jatkamme etenemistä kurssisuunnitelman mukaan.

Ensimmäisen ryhmän käsitekartta ilmaston muutoksesta: http://bit.ly/tH342A


Viime maanantaina meillä oli itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlan vuoksi vain vajaa tunti käytettävissä. Tuolloin tarkastimme edellisten tuntien tehtäviä ja ratkoimme tabletteihin liittyviä teknisiä hankaluuksia.
Opiskelijakommentti tunnista: "Tänään oli vain yksi tunsi maantietoa itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlien takia. Siinä ajassa ei siis ehtinyt tekemään paljon mitään. Tarkistimme vanhat kotiläksyt eli siis liikkuva matalapaine tehtävä, jonka huomasin, että se menikin hyvin. Mutta kaikessa lyhykäisyydessään tunnilla emme ehtineet kuin juuri ja juuri alkuun sen yhden tunnin aikana, kun aina tunnin alussa menee hetki muuhun, ennen kun pääsemme asiaan. Ja tuo alkutouhu on mm. kysymyksiä tabletteihin ja näiden toimintoihin liittyen, vaikka tietenkin on hyvä, että kysymykset tulee kysyttyä."

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Opiskelijoiden kommentteja etätunnista

Tässä parin opiskelijan kommentteja viime torstain etätunneista. Opettajana olin koulutuksessa ja järjestin tekemistä opiskelijoille. Olin Facebookin välityksellä yhteydessä opiskelijoihin ja opastin heitä tarvittaessa.


"- Viime tunnilla teimme ryhmätyöt loppuun ja sitten tehtiin myös tehtäviä. Työskentely sujui hyvin vaikka opettaja ei ollut paikalla. Saatiin työ valmiiksi ja tehtäviä tuli tehtyä, mutta sitä liikkuva matalapaine tehtävää en osannut tehdä." Riikka


"Tunnilla opettaja ei ollut paikalla, mutta hän oli jättänyt tehtäviä, joita tunnilla piti tehdä. Koska ryhmätyömme olimme saaneet valmiiksi viimetunnilla, niin sitä meidän ei tarvinnut enää tehdä. Ja käsitekartan olin tehnyt aikoja sitten kotitehtävänä aiheena vuorovesi ja merivirrat, joten sainkin sitten keskittyä ihan kunnolla merivirtatehtäviin, eikä tullut edes kiire. Tosin asiaa hämmensi hieman, että kun merivirtatehtävä tiedoston avasin, olikin jo kysymyksiin valmiit vastaukset, mutta päätin sitten tehdä itse tehtävän kokonaan uudelleen ja vastata itse kysymyksiin omalla tavallani.

Tunti oli siis kokonaisuudessaan hieman erilainen kuin muut yleensä, mutta hyvin se silti meni."

Sonja

torstai 1. joulukuuta 2011

Etätunti tableteilla

Tänään opetusjärjestely oli hiema poikkeava. Opettaja nimittäin oli koulutuksessa. Rakensin tunnin siten, että laitoin eilen illalla Facebookiin ohjeet mitä tänään tehdä. Ryhmät tekevät ryhmätyönsä, eli tuntialustuksensa loppuun. Tämän jälkeen he tutustuvat vikissä olevaan merivirta- ja vuorovesisivuun jossa oli hieman teoriaa ja videonpätkä vuoroveden vaihtelusta. Sitten he hakivat Dropboxin tehtäväkansiosta tehtävät merivirroista. Valitettavasti laitoin version, jossa vastaukset olivat valmiina. Onneksi yksi terävä opiskelija poisti vastaukset ja tallensi tiedoston uudelleen.
Aamulla ennen koulutuksen alkua kävin opiskelijoiden kansioita läpi. Heidän tuli olla palauttanut tähän päivään mennessä kotityönsä ja kotikokeensa kansioihinsa. Aika monella kyllä puuttui. Annoin Facebookissa tästä palautetta. Toisaalta osa opiskelijoista varmaan kykenee laittamaan tiedostot kansioon vasta koululla, koska heiltä puuttuu kotoa verkkoyhteys. Pyrin ensi viikolla saamaan blogiin opiskelijoiden palautetta tästä työskentelykerrasta. Opiskeijat kysyivät neuvoa tunnin aikana Facebookin kautta, pyrin vastaamaan niihin koulutuksen aikana. Mielenkiintoinen kokeilu tämäkin.