keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Maantiedettä tableteilla ja sähköisellä oppikirjalla

Olen nyt vetämässä maantieteen 1. -kurssia. Erona aikaisempiin kursseihin on se että nyt kokeilen samalla Mobie OnEdu- sivustoa johon on istutettu e-Opin Tellus-oppikirja. Tämän myötä sana oppikirja on alkanut entistäkin enemmän mietityttää minua. Oppikirjalla on ainakin minulle ollut jokin korkeampi merkitys kuin esim. sanalla oppimateriaali. Omassa lukiossanikin on huolella tehty keväsin oppikirjalistoja, joiden mukaan opiskelijat ostavat sitten seuraavana vuonna oppikirjat eri kursseille. Opettajat ovat etsineet mahdollisimman hyvää kirjaa jossa olisi kaikki heidän kaipaamansa asiat. Joskus on tullut opettajien välillä jopa erimielisyyttä siitä mitä kirjaa käytetään. Tällainen ajatteluhan saattaa pitää sisällään ajatuksen siitä että opetusta ohjaakin oppikirja eikä opetussuunnitelma. Onko tarpeen määrittää tarkasti mitä oppikirjaa käytetään tai käytetäänkö oppikirjaa ollenkaan? Itse olen huomannut että usein kirja on jäänyt kurssilla varsin vähäiseksi rekvisiitaksi käyttäessäni omia tai vapaasti saatavilla olevia matriaalejani havainnollistamaan ilmiöitä kurssilla. Usein käytössä on kirjaa parempia (ainakin omasta mielestä) keinoja esittää asia.
Sähköinen oppikirja on antanut mahdollisuuden virittää oppimateriaalia opettajan haluamaan suuntaan. Pieni, ehkä hieman naurettavakin esimerkki on, kun oppikirjassa oli kuva jonka kuvatekstissä luki että tuulen liike-energiaa voidaan hyödyntää purjehduksessa. Itse kuvassa oli optimistijolla jonka purjeet roikkuivat tuulen puutteessa. Koska asia häiritsi minua, vaihdoin kuvan jossa purjevene halkoo aaltoja purjeet tuulen voimasta pullistuen. Tein myös animaation tuulijärjestelmästä ja sen liikkeestä. Tallensin sen YouTubeen ja heitin oppikirjaan. Telluksessa minua häiritsee, että jääkausi on lähes huomaamaton ilmiö kirjassa. Voin kuitenkin muokata kirjaa ja halutessani vaikka lisätä luvun jääkaudesta siihen. Pikku hiljaa opettaja voi virittää kirjaa täyttämään kaikki toiveensa.
Hyvä puoli kirjassa (pitäsikö jo sana kirja jättää pois ja ryhtyä puhumaan oppimateriaalista?) on myös se että se on huomattavasti halvempi kuin paperikirja ja suurten kustantajien paperikirjojen sähköiset kopiot. Todellisuus on jatkossa mielestäni sellainen, että jokaisen lukiolaisen tulee jatkossa hankkia jokin päätelaite opiskelua varten. On turha luulla että kunnilla olisi varaa ostaa heille laitteet. Poikkeuksena tästä ovat ehkä pienten lukioiden opiskelijahankintakampanjat. Mielestäni muun oppimateriaalin tulisi halventua siten, että opiskelun kokonaiskustannukset eivät kasvaisi.
Tässä hieman sekalaisia ajatuksia mitä kurssin alkupuoliskolla on mieleeni juolahtanut. Mielenkiintoista tämä uusiin asioihin tutustuminen kieltämättä on.

tiistai 12. marraskuuta 2013

iLO-päivillä Lappeenrannassa

Maailmanhistorian neljännet iLO-päivät järjesti Saimaan mediakeskus yhdessä Lappeenrannan lyseon kanssa. Tarjolla oli jälleen "Tuo tullessas, vie mennessäs" -hengessä opettajien sekä muutamien yritysten pitämiä pajoja, joissa pohdittiin iPadien mahdollisuuksia lukio-opetuksessa. Aloituksessa Timo Kainulainen ja Jukka Kilpiä kertoilivat alan ajankohtaisista asioista, ja toisena aamuna kolme sähköistä oppimateriaalia tuottavaa yritystä esitteli kuulumisiaan. Sähköiset oppikirjat ja -materiaalit kiinnostavat nyt todella lukioväkeä!

Me savonlinnalaiset olimme paikalla 11 hengen voimin, kun saimme keskustan toimipisteen seitsemän opettajan lisäksi mukaan neljä Kerimäen ja Punkaharjun toimipisteistä. Hyvä delegaatio! Paitsi että osallistuimme aktiivisesti pajoihin, porukkamme piti myös neljä pajaa.

Kiitos lappeenrantalaisille hyvistä järjestelyistä ja mielenkiintoisesta ohjelmasta (iltaohjelmasta myös!). Kiitos tutuille ja tuntemattomille tapaamisista! Päivien ohjelmaa voi vielä jälkikäteen tarkastella osoitteesta http://ilopaivat.ejuttu.fi, ja sinne tulee lähiaikoina myös pajoissa pidettyjä esityksiä. Huhtikuun alussa sitten taas iLOitaan Jyväskylässä.

Kuvassa Tabletkoulun Oskari Lehtonen esiintymässä

tiistai 17. syyskuuta 2013

Dida-hanke Mobileksen rinnalle

Mobiles-hanke jatkuu Savonlinnan lyseon lukiossa vielä tämän vuoden loppuun. Jatkamme entisillä hyvillä linjoilla eli iPadit ovat nyt lähes kaikilla opettajilla henkilökohtaisessa käytössä, ja opiskelussa niitä käytetään sekä varauslistan mukaan eri tunneilla että koko kurssin aikaisina työvälineinä. Allekirjoittaneen UE3-ryhmällä on ollut pädit ensimmäisessä jaksossa, ja tänään keräsin palautetta. Se oli aika hauskaa: "iPadit eivät ole paljon häirinneet opiskelua." "Piti tehdä paljon tehtäviä." Kukaan ei valittanut iPadin käytön hankaluuksista tai teknisistä ongelmista, mikä kertonee siitä, että laitteet alkavat tulla kakkosluokkalaisillemme tutuiksi. Ensi maanantaina on koepäivä, ja opiskelijat saavat valita, tekevätkö perinteisen paperikokeen vai tiedonhakuun perustuvan kokeen tietokoneilla. Jos mahdumme atk-luokkaan, teemme kokeen PC:llä, jos emme, niin sitten pädeillä.
Uutena projektina olemme tänä syksynä aloittaneet kaikkien ykkösluokkalaisten perehdyttämisen iPadin käyttöön. Heille opetetaan tärkimpien sovellusten (kirjoittaminen - Pages, esitykset - Keynote ja Explain Everything, käsitekartat - Mindjet) sekä Dropbox-tallennuspalvelun käyttö. Ajatuksena on säästää eri aineiden kursseilla aikaa ja vaivaa, kun perustaidot ovat hallussa. Toisessa jaksossa otamme mukaan myös tiedonhallinnan taidot. Kun vetää viisi kertaa viikon aikana saman setin, niin sen ehkä osaa itsekin. Ja osaa myös kollegan vuorosanat. Ismon kanssa olemme näitä tunteja vetäneet ja ollaan vielä ihan kavereita...
Mobileksen rinnalle on tullut Isoverstaan Didaktiset kärjet nousuun -hanke, jossa olemme mukana yhtenä monista lukioista. Valitsimme hankkeen useista teemoista vain Koe- ja arviointikäytäntöjen kehittämisen, koska arvioimme, että on mielekkäämpää viedä yksi asia kunnolla läpi koko koulussa kuin hajottaa voimavarojaan moneen suuntaan. Toki Mobiles ja Dida tukevat toisiaan. Dida-hankkeessa päätimme edetä aineryhmittäin, sillä kokeet ja arviointi ovat aika erilaisia eri oppiaineissa. Aineryhmien ensimmäiset palaverit on pidetty, ja jatkossa kuulette tämän saman blogiotsikon alla, kuinka meillä edetään.

maanantai 5. elokuuta 2013

Kieltenopettaja muistelee...



Edesmenneen iPadini muistolle

Yhteinen matkamme alkoi syyslukukaudella. Odotin laitetta innolla ja olin hankkinut sille puhdistustyynynkin valmiiksi jo viikkoja ennen kuin tapasimme. Saimme pikaisesti käyttökoulutusta ja sitten meidät päästettiin kotiin. Laite kotiutui olohuoneen kirjakaapin päätyyn pistorasian likelle. Siinä se vietti joutoaikansa ja oli helposti ladattavissa, kun virta uhkasi loppua.

Oli paljon mukavia appseja, joita vempain pyöritti kiltisti ja vikitteli, mokoma, minut
ensitöikseen Facebookin pariin. Kieltenopettajana minulle parhaita appseja ovat olleet BBC News, CNN, Huffington Post, YouTube, Podcastit ja Flipboard. Luonnollisesti Dropboxit ja muistiinpano-appsit yms. tulivat tutkittua. Yksityispuolella käytössä olivat Pinterest, BBCiPlayer, Netflix, Tumblr ja Pocketmags, josta kyllä näytin InBritain –lehden juttuja ja kuvia tunneillakin. Nettihakuja Ipadilla on näppärä tehdä, vaikka luokan pöytäkonetta varten. Itselläni Apple-TV tuli luokkaani vasta kevätlukukauden lopulla.

Hoitelimme pädin kanssa myös Wilman ja sähköpostit usein vielä myöhään illallakin, kun läppäriä ei enää olisi jaksanut herätellä. Otimme myös kuvia mm. Lyseon kevään Brightonin kielikurssimatkalta. Meillä oli toimiva yhteistyösuhde ja olimme varsin onnellisia. Tai ainakin uskoin niin.

Eräänä aamuna, muutama päivä ennen lukukauden päättymistä, selasin ohimennen Wilmaa ennen töihin lähtöä. Lähetin oppilaalle vastauksen poissaoloilmoitukseen kokeesta ja menin pakkaamaan työreppuni. Palatessani pädin ääreen ruutu oli pimeä. Pädini ei reagoinut elvytykseen. Ruudulle ilmestyi lopulta vain hopeinen omena. Viikonlopun pädi vietti virtajohdossa, saamieni ohjeiden mukaisesti, ja salamoi toisinaan. Olin aivan hukassa. Olin jo niin tottunut siihen, että pädi oli aina käden ulottuvilla. Odotin sen virkoavan hetkenä minä hyvänsä. Olihan minulle näin luvattu tapahtuvan. Ei vironnut vempain. Kun se irrotettiin, johdoista, se kertoi akkunsa olevan tyhjä. Murhemielin vein laitteen rehtorille, joka lupasi toimittaa laitteen huoltoon. Lainapädin sain, mutta emme oikein ystävystyneet...

Tieto pädini lopullisesta poismenosta tuli rehtorin sähköpostilla, jossa kerrottiin minua odottavan upouuden iPadin. Ristiriitaisin tuntein hain uuden kaverini ja kilttihän tämä on ollut. Tosin tuntuu painavammalta kuin entinen, mutta toimii. Toivon, että toimii jatkossakin ja saamme tehdä paljon asioita yhdessä. Otan tulevan lukuvuoden haasteet vastaan yhdessä tuliterän Ipadini kanssa!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan kokemuksia

Kokeilin padien käyttöä äidinkielen kurssilla 3 kirjallisuuden keinoja ja tulkintaa. Padien ottaminen tunnille ei tuntunut pelkästään mukavalta ajatukselta, sillä itse en ollut laitteen käytön kanssa vielä täysin tuttu ja epäilin padien aiheuttavat ylimääräistä hälinää tunneilla. Halusin kuitenkin kokeilla tätä opetustapaa ja pidin kevään aikana kaksi kurssia padien avulla kahdessa eri jaksossa. Kummassakin jaksossa vedin samaan aikaan ÄI3-kurssia myös toiselle ryhmälle, joka opiskeli ilman padeia. Kumpikin ryhmä opiskeli myös ilman kurssivihkoja.  Äidinkielen Käsikirja oppilailla oli käytössään.
Käytin opetuksessa sähköisiä materiaaleja, jotka oli tarkoitus jakaa oppilaiden kanssa Dropboxin kautta. Tämä aiheutti alkuun melkoista hankaluutta, mutta loppukurssista sujui jo paremmin.  Lisäksi padeilla oli tarkoitus tehdä runoesittelyn kuvitukseksi video tai animaatio, mutta yllätyksekseni oppilaat eivät kovin mielellään tarttuneet tähän työhön. Oman äänen kuuleminen nauhoitettuna osoittautui liian epämieluisaksi asiaksi. Muutoin padeja käytettiin tunneilla mm. kielenhuollon tehtävien tekemiseen netissä ja pienten kirjoitusharjoitusten kirjoittaiseen.  Itse koin työskentelytavat liian yksipuolisiksi, mutta minulla ei ollutkaan valitettavasti aikaa kehitellä uusia ideoita, vaikka olin niin etukäteen suunnitellut.
Osittain ennakkoluuloni tuntien levottomuudesta pitivät paikkansa. Padien käyttö tunnilla lisäsi hälinää ja teki tunneista levottomampia kuin toisen ryhmän tunnit. Välillä tämä johtui siitä, etteivät kokeilemani ohjelmat olleet minulle itselleni riittävän tuttuja ja välillä siitä, että oppilaiden oli vaikea keskittyä opetukseen, koska padin kanssa puuhaileminen vei mielenkiinnon. Toisaalta laitteen käyttö mahdollisti nopean nettiin pääsyn ja kirjoitustöiden tallentamisen Dropboxiin opettajan nähtäväksi.
Näin jälkikäteen mietittynä ryhmien kanssa kannattaisi jatkossa käyttää toisenlaista aloitustapaa. Kurssin alussa mietittäisiin yhdessä opiskelijoiden kanssa, miten padien kanssa pitäisi toimia, että niistä saataisiin hyötyä nimenomaan opiskelua ajatellen. Oppilaat kokoaisivat ryhmissä itselleen ohjeita laitteiden käytöstä tunnilla ja esim. siitä, mitä padin toistuvasta hupikäytöstä tunnilla seuraisi. Lopuksi kaikkien ajatukset koottaisiin kurssin yhteisiksi säännöiksi, jotka kaikki allekirjoittaisivat. Näin opiskelijat voisi saada itse miettimään omaa vastuutaan tuntityöskentelystä.
Opiskelijoiden palautteessa korostui se, että osa ei kokenut padeista olevan hyötyä ja osa harmitteli laitteiden käytön opetteluun liittyvää sähellystä luokassa. Toisaalta joitakuita padien käyttö oli motivoinut enemmän kuin perinteinen opetus. Monessa palautteessa opiskelijat totesivat oman hupikäytön olleen haitaksi opiskelulle. Viimeisessä jaksossa ilman padeja opiskelleen ryhmän palaute kurssista oli selvästi positiivisempi kuin padeja käyttäneen ryhmän. En usko kuitenkaan pelkän laitteen vaikuttaneen tähän, vaan myös omassa ohjaustyössäni oli selviä puutteita. Paljon on vielä opittavaa. En ehkä heti kokeilisi uudestaan padien käyttöä juuri tälllä kurssilla, mutta ÄI2-kurssia ajatellen minulla on jo mielessä uusia ideoita.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ja vielä lisää opettajien kertomuksia

Nyt äänessä ovat matemaattisten aineiden opettaja ja äidinkielenopettaja:

Matemaattiset aineet:
"Olen käyttänyt ipadia
-wilma
-koulun kotisivut
-sähköposti
-tiedon haku netistä
-valokuvaus (laitteessa valmiina muka joku infrapuna ja röntgenkuvaus, ei ok (Photo Booth)
-dropboxista tarkastanut oppilaiden lähettämiä kokeellisen kurssin työselostuksia
-kokeillut laitteessa olevaa kiihtyvyysmittausohjelmaa (SPARKvue)
-tutkinut löytyisikö sopivia ilmaisohjelmia fysiikan tai kemian opetukseen lukiotasolle
-kokeillut Labdisc-sensoreiden (GlobiLab-ohjelmisto) toimintaa ja mahdollista käyttöä opetuksessa (ilonaIT)"

Äidinkieli:
"Kokemuksia iPadin käytöstä kahdella puoliksi etäkurssilla

Lähtötilanteena oli, että kaksi osallistujamäärältään pientä kurssia toteutettiin opettajalle puolikkaina kursseina, mutta opiskelijat saivat niistä kokonaisen kurssin. Koska etätuntien osuuteen piti saada tehtäviä,jotka olisivat myös helposti siirrettävissä opettajalle, päädyin ottamaan padit käyttöön sekä ÄI 13 ja ÄI 7 –kursseille.

Aluksi tuntui haastavalta, miten puhekurssia voisi pitää osittain etänä, mutta koska ryhmä oli hyvin pieni, ehdittiin lähiopetuksessa tehdä tarpeelliset live-harjoitukset. Tehtävät jaettiin opiskelijoille Dropboxin avulla, ja sinne he myös tallettivat omat työnsä. Dropboxista opettaja pystyi helposti seuraamaan niitä. Etätehtäviä yritin suunnitella niin, että mm. iPadin videointimahdollisuudet voitiin hyödyntää. Tällaisia tehtäviä oli muutama, esim. haastattelu, jossa opiskelija laati kysymykset ja videoi koko haastattelun. Televisiojuontajan tarkkailutehtävää varten iPadeissa oli pääsy Yle-Areenaan. Nämä ja muut samantyyppiset tehtävät onnistuivat muuten hyvin, mutta niiden jakamisessa toisille ilmeni yllättäviä ongelmia. Haastateltavat olivat toivoneet, ettei heitä ”näytettäisi” vaan vain kuunneltaisiin. Tätä toivetta kunnioitettiin, vaikka myös teknisiä äänenkuuluvuusongelmia ilmeni. Ongelma johtui kuvaamistilanteesta, jossa haastateltava oli istunut hiukan liian kaukana kamerasta. Muidenkin töiden esittämisessä toisille oli teknisiä ongelmia, jotka johtuivat varmaan meistä käyttäjistä ja osittain luokan laitteista.

Mielipiteet laitteen käytöstä vaihtelivat puolesta ja vastaan, ja pääsääntöisesti kuvaamistehtävistä pidettiin. Yleensä ne, jotka iPadia tai iPhonea olivat jo aiemmin käyttäneet, suhtautuivat myönteisemmin kokeiluun kuin muut.

Äi 13-kurssi eli luovan kirjoittamisen kurssi oli opiskelijamäärältään suurempi kuin puhekurssi. Myös tällä kurssilla käytettiin Dropboxia tehtävien jakoon sekä palautukseen opettajalle. Hankaluutena oli monen mielestä iPadilla kirjoittaminen tuntitehtävissä, ja kokemansa kirjoittamisen ongelmat he ratkaisivat kotikoneella toisin. Työn tallentaminenhan on Dropboxiin helppoa. Se, mitä opettaja oli Dropboxin valitessaan toivonut ennakkoon, oli töiden jakaminen itse kunkin luettavaksi Dropboxin avulla, mikä teknisesti olisi ollut helppoa. Käytännön tasolla tuli ujousongelmia: tuotettuja tekstejä kyllä mielellään luettiin ääneen ja käsiteltiin tunneilla keskustellen, mutta pysyvää jälkeä ei toisille haluttu jättää
.
Opettajan kannalta palautteen antaminen osoittautui Dropboxin käytön takia hankalaksi, joten kirjalliset kommentit töistä annoin kyllä sähköisesti, mutta opiskelijoiden toiveesta Wilmaan. Mille tahansa kurssille, jossa kirjoitetaan paljon, jokin muu sovellus olisi parempi, ehkä iAnnotate tai jokin vastaava."


Lisää opettajien kokemuksia

Seuraavat kommentit tulevat opinto-ohjauksesta ja kieltenopettajalta:

Opinto-ohjaaja:
"Sain iPadin ohjauksen avuksi marraskuussa 2012. Ennen sitä iPadien maailma oli tuntematon. Nyt olen kokeillut ja käyttänyt useampia ohjelmia ja oppinut asioita kantapään kautta. Lähes joka päivä tulee jokin uusi oivallus ohjelmista tai appsien hyödyntämisestä työssä. Tässä kerron asioista, joihin olen iPadia hyödyntänyt.

Siirsin syksyllä kalenterini sähköiseen muotoon. Toistuvat tapahtumat on helppo merkitä. Osa tapahtumista tulee kyllä helposti merkittyä väärälle päivälle tai kelloajalle. Osa merkinnöistä on hävinnytkin. Opettelua ja ennen kaikkea huolellisuutta tarvitaan. Sähköisestä kalenterista eivät päivät lopu kesken. Niinpä on voinut kurkistaa jo esimerkiksi kevään 2016 kalenteriin. Kalenterissa on yksi puute, johon toivoisin ratkaisua. Kaipaisin kalenteriin viikkojen numerointia. Se olisi hyvä parannus.

Sekä työ- että siviilisähköpostit ovat kätevästi mukana silloin, kun iPadikin on. Posteihin on nopea vastata. Tosin pitkiä viestejä on yhä mielekkäämpi kirjoittaa pöytäkoneella ja ihan kaikki liitteet eivät avaudu oikein

iPadin myötä netti on aina mukana, mikä helpottaa kiertävän opon työtä merkittävästi. Netin saa nopeasti esille eikä laite paina juuri mitään kannettaviin koneisiin verrattuna. Työssäni pitää usein tarkastella ja tarkista asioita eri netistä löytyvistä asiakirjoista. Läheskään kaikkea ei tarvitse tulostaa paperille. Asiakirjoihin lisäysten ja omien muistiinpanojen tekemistä pitää vielä harjoitella. Ohjelmia, appseja on niin paljon, että ei oikein muista, millä on kirjoittanut mitäkin. Työnteko hakee muotoaan. Asiakirjojen tallettaminen dropboxiin oli minulle tuttua jo ennestään, mutta jotenkin se ei ole tullut vielä tavaksi. Tärkeimpiä ja sellaisia tiedostoja, joita saatan tarvita oman työpisteen ulkopuolella, olen siirtänyt pilveen.

Työlista tehtävistä kulkee kätevästi mukana ja asioita voi lisätä, kun niitä tulee vastaan. Tähän käytän muistiinpanot-appsia. Keltaiset liput työpöydällä ja muualla ovat vähentyneet selvästi. Näitä listoja voi sitten tarpeen tullen vaikka laittaa omaan sähköpostiin muistutukseksi. 

Kun netti on helposti mukana, voi opiskelijoiden läsnäoloa ja suorituksia seurata joustavasti. Viestittely nopeutuu. Wilman lomakkeet parantavat asioiden dokumentointia. Primuksenkin voisi saada iPadiin, mutta mm. tietoturvan vuoksi, wilma on ihan riittävä. Jotain asioita tehdään pelkästään pöytäkoneella.

Viestitän opiskelijoille ja ohjaajille blogissa. Blogin päivittäminen onnistuu kätevästi iPadilla. Blogissa on mm. linkit opiskelijoille palautteen antamiseen. Palautteita on ollut helpompi saada, kun on voinut antaa iPadin opiskelijalle samalla, kun hän on ohjauskäynnillä luonani.

Doodle-ohjelmalla on sovittu yhteisiä kokouksia seudun opojen kanssa. Sen avulla opot ovat ilmoittaneet myös tulostansa kokouksiin. Seudun OKSA-opoilla on suljettu facebook-ryhmä, jonka lukeminen ja ajankohtaisten tietojen päivittäminen onnistuu kätevästi iPadilla. Kokousmuistioita olen kirjoittanut Pages-appsilla, vaikka se ei olekaan ollut minulle yhtä toiminnallinen kuin perinteinen word. Kopio-liitä -toimintoa harjoittelen vielä kovasti. Ja yhtä lailla hiiren puuttuminen hankaloittaa vielä toimimista. Ehkä minä vielä opin hiirettömään elämään.

Asioiden dokumentoinnissa kuvilla on tärkeä merkitys. Olen yrittänyt kuvata monissa paikoissa, jotta mm. esityksistä tulisi elävämpiä. Esitysten suunnittelussa miellekarttaohjelmat kuten popplet ovat käteviä. Joitakin esityksiä olen tehnyt Keynote-appsilla.

Kaiken kaikkiaan iPad on helpottanut ja monimuotoistanut omaa työtäni. Tosin opettelemista vielä riittää."

Kieltenopettaja: 
"Olen ollut kiinnostunut iPad-opiskelusta. Olen käynyt koulutukset Joensuussa 8.-9.9.2012 ja Savonlinnassa 4.-5.4.2013. Hyvin paljon olen ymmärtänyt, mutta käyttämista pitää vielä harjoitella. Esim. olen tutustunut Ibooksiin, AppStoreen, Baiboardiin, Dropboxiin ja DocsTo Go-ohjelmaan. DropBoxissa minulla on esim. ystävyyskoulukuvat, joita voin näyttää oppilaille. DocsToGo-ohjelmalla opettelin aineiden korjaamista ja lähettämista oppilaille. Tunnilla en ole paljoa käyttänyt, esim. yksi oppilas kieltäytyi asiasta, kun ei tunne koko iPadiä.  Syksyllä jatkan iPadin opiskelua."

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Opettajien kokemuksia

Mobiles II -hankkeen myötä lähes kaikille Savonlinnan lyseon lukion opettajille hankittiin iPadit. Tässä ensiksi yhteiskuntaopin, opinto-ohjauksen ja maantieteen opettajien ajatuksia:

Yhteiskuntaoppi:
"Koneet mahdollistivat sähköisen opettajan tuottaman materiaalin jakamisen sähköisesti oppilaille dropboxin kautta ja kokoaikainen nettiyhetys mahdollisti oppijoille sähköisen säädöskokoelman Finlexin jatkuvan käytön, mitkä tukivat oppimista oppilaspalautteenkin perustella. Haasteena kurssilla esiintyi oppilaiden eriasteiset tietotekniset taidot, joka näkyi mm. tekstinkäsittelyn käyttämisessä, kun teimme yo-harjoituksia. Kokeen pidin paperirisena, koska tämä ikäluokka tulee tekemään paperisen reaalikokeen.

Tieto- ja oppimiskäsitykset ovat muuttumassa näiden välineidet (ICT) kautta, mikä ei vähennä työskentelyn merkitystä. Tutkivan oppimisen ja lähdekritiikin painoarvo kasvavat, kun oppisessa kurssikirjojen merkitys lievenee. Minulle historian ja yhteiskuntaopin opettajana suurin etu padeissa on ollut netin takaamat median palvelut esimerkiksi ajankohtaiset YLE:n uutiset ja käsitekarttaohjelma Mindjet, jolla olemme piirtäneet yhdessä ja erikseen ilmiöistä käsitekarttoja. Koneiden käytössä hienoa on olllut se, että oppilaat ovat neuvonneet toisiaan ja myös minua tekniikan käytössä. Tämä on oppilaiden sosiaalisen kehityksen kannalta hieno asia."

Opinto-ohjaus:
"Olen käyttänyt Padia eniten henkilökohtaisessa ohjauksessa, kun opiskelija hakee tietoja jatko-opinnoista. Ohjauksessa mielestäni parhain tiedonlähde on ollut www.opintoluotsi.fi sivusto, josta opiskelijan on helppo löytää ammatinkuvauksia, tietoja eri koulutusaloista ja opiskelumahdollisuuksista. Yhteishaun aikaan täältä löytyy myös linkki joko ammattikorkeakoulun tai yliopiston nettihakuun.

Opiskelijat käyvät tekemässä myös kurssimuutoksia, jolloin heidän itsensä on helppo seurata
lukujärjestysmuutoksia Padista. Myös Avoimen ammattikorkeakoulun koulutuskalenterissa kurssille ilmoittautumiset onnistuvat helposti.

Päivittäin sähköpostien lukeminen ja lähettäminen sekä Wilman käyttö ajasta ja paikasta riippumatta on helppoa. Opiskelijahuollon palavereissa Pad nopeuttaa esimerkiksi tiedonhaussa, kuinka opiskelijan lukio-opinnot etenevät

Opinto-ohjauksen tunnilla Padit ovat olleet hyvänä apuna, kun opiskelijoiden kanssa on tehty
olokysely ja ATK-luokka on ollut varattu. Kameraa ja videota on helppo käyttää. Olen harjoitellut
muutamien ohjelmien käyttöä, kuten Docs To Go, Dropbox ja Keynote. Mielestäni Pad on erittäin hyvä työväline opinto-ohjaajan työssä." 

Maantiede:
"Kokeilimme pädejä maantieteen kurssilla ryhmätöiden tekemisessä,
kokemukset
-oppilaat eivät pitäneet koko ajatuksesta

syitä:
-liian hankalaa kirjoittaa tekstejä
-kuvien ja kaavioiden istutus ei tuntunut oniistuvan
- ei voinut tulostaa tuotoksia
-kaksi oppilasta ei mahtunut yhdelle pädille
-kaikki halusivat tehdä työn loppuun tietokoneilla"








:

maanantai 27. toukokuuta 2013

Muutamia esityksiä

Kokoan tähän viime lukuvuoden aikana tekemiäni ja pitämiäni esityksiä. Toivon, että niistä on jollekulle iloa, vaikka ne ovatkin aika simppeleitä. Osittain yksinkertaisuus johtuu varmaan allekirjoittaneen aivokapasiteetista, mutta se on myös tietoinen valinta. Osallistujien lähtötaso on kaikissa iPadien käyttöön ja mobiiliopedagogiikkaan liittyvissä koulutuksissa todella kirjava, ja minusta koulutuksesta ei ole mitään hyötyä, jos siinä ei pysy kärryillä. Yritän siksi sanoa asiat mahdollisimman selkeästi. Pitkälle ehtineet kyllä jotenkin aina saavat aikansa kulumaan... näin sanon, vaikka itsekin olen monesti hiukkasen pitkästynyt koulutuksissa.

Toinen tietoinen valinta on satsaaminen enenmmän tekstiin kuin kuviin. Tiedän, että kuvia ja kuvioita on kiva katsella, mutta kun esitystä käyttää myöhemmin netin kautta joku, joka ei ole ollut alkuperäisessä tilaisuudessa, niin eipä hän tiedä, mitä esitelmöitsijä on kunkin kuvan kohdalla sanonut. Tämäkin on omaa kokemusta, kun seurailen opetuksen kehittämisen guruja esim. slideshare.netissä.

Muistutan, että esitysten sisältö saattaa joiltakin osin vanhentua nopeastikin, joten älkää syyttäkö minua, jos joku asia ei enää toimi väittämälläni tavalla!

iPad opinto-ohjauksen välineenä http://db.tt/izDJRCZI (Isoverstaan koulutus itäsuomalaisille opoille)
iPad opettajan henkilökohtaisena työvälineenä http://db.tt/0wStrnJR (mm. seudullinen VESO-päivä Savonlinnassa)
iPadin käytön perusteet http://db.tt/RLB4ZoTL (eri paikoissa, mm. seudullinen VESO-päivä Savonlinnassa)
iPadit opetuksessa http://db.tt/5ICMG4a2 (VESO-koulutus Hämeenlinnassa)
Opetuskäytön perusteet iPadilla http://db.tt/3qKyWEnt  (iLO-päivät Savonlinnassa)
iPadit Savonlinnan lyseon lukiossa http://db.tt/HBGWimpM (Isoverstaan koulutus Kuopiossa)
Osaan tehdä iPadilla... http://db.tt/nOQ2QAJV (iLO-päivät Savonlinnassa)
Reaaliaineiden pedagogiikkaa http://db.tt/KZ7PBhsN (VESO-koulutus Hämeenlinnassa)
Sähköiset kokeet http://db.tt/EApiEaK3 (VESO-koukutus Hämeenlinnassa)
Opetuksen sähköinen maailma http://db.tt/bTndyRwL (koulutus Tuusniemellä)
Videot ja animaatiot lukion FI1-kurssilla http://db.tt/wO4cn4LO (iLO-päivät Joensuussa)
Dropboxin käyttö http://db.tt/4syqHe7o (mm. jaettu sähköisesti eri koulujen opettajille)
Sosiaalinen media ja oppiminen http://db.tt/SxepTJ2g (iLO-päivät Savonlinnassa)

Ai niin, ketä kannattaa seurata slidesharessa? Esimerkiksi seuraavia henkilöitä: Anne Rongas, Matleena Laakso, Pauliina Mäkelä, Harto Pönkä ja Tarmo Toikkanen.

torstai 9. toukokuuta 2013

Terveisiä iLO-päiviltä

Tosin vähän hitaasti tulevat nämä terveiset! Toivottavasti asia kuitenkin kiinnostaa vielä sekä mukana olleita että niitä, jotka olisivat toivoneet voivansa olla mukana.

Blogia seuranneet tietävät, että iLO-päivien eli iPadit lukio-opetuksessa -koulutustapahtuman konsepti kehitettiin Joensuun norssilla, jossa päivät järjestettiin kahdesti. Savonlinnan iLO järjestettiin Lyseon lukiolla 4.-5.4.2013. Innokkaimmat voivat jo varata kalenteriin seuraavat iLO-päivät eli marraskuun seitsemännen ja kahdeksannen päivän ja merkitä paikaksi Lappeenrannan.

Päivät olivat menestys! Näin uskallan sanoa osallistujamäärän ja saamamme palautteen perusteella. Mukaan ilmoittautui lopulta jopa 230 osallistujaa eri puolilta Suomea, vaikka jossain vaiheessa epäilimme jäävämme hiukan alle kahdensadan. Ohjelma koostui parista yhteisestä tilaisuudesta ja pajoista, joita oli kolmeen otteeseen noin 17-18 kappaletta kerrallaan. Yhteiset tilaisuudet käsittelivät sähköisiä ylioppilaskirjoituksia ja älytaulujen ja tablettien käyttöä yhdessä toistensa kanssa ja etäopetuksessa. Ohjelmaa voi tarkastella jälkikäteenkin nettisivulta. Siellä on myös listat, joista näkee pajojen aiheet ja vetäjät ja jonkin verran pajoissa pidettyjä esityksiä. Seuratkaa iLOa myös Facebookissa; päivittelemme sivua silloin tällöin, vaikka aktiivinen toiminta jatkuukin vasta syksyllä.
http://ilopaivat.ejuttu.fi
https://www.facebook.com/iLOpaivat?fref=ts



Mielestäni iLO-päivät ovat tärkeä asia ainakin kahdesta syystä: Ensinnäkin tietysti sisällön vuoksi. Tablet-laitteiden opetuskäyttöä oppii parhaiten toisilta opettajilta, joilla on käytännön kokemusta asiasta, ja tämä juuri on ollut ajatuksena, kun päivien motoksi on otettu "tuo tullessas, vie mennessäs". Toiseksi tapahtuma edustaa uudenlaista koulutusajattelua, jossa oppi ei tule ylhäältä alaspäin vaan uuden oppiminen perustuu omaan aktiivisuuteen. iLO-päivät ovat siis koulujen omaehtoista ja itse järjestämää toimintaa. Savonlinnan tapahtumaan ei tarvinnut myöskään käyttää verovaroja, koska rahoitus perustui osallistumismaksuihin ja sponsorien tukeen. Ja tietysti pajanpitäjien talkoohenkeen! Valtaisat kiitokset kaikille heille!

Täytyy kyllä tunnustaa, että päivien järjestelyt olivat melkoinen voimanponnistus, mutta oli se mukavaakin, varsinkin sitten, kun rupesi näkemään, että kaikki onnistuu. Huhtikuussa tuntui, että enpähän ihan heti ryhtyisi uudestaan tätä tekemään, mutta toukokuussa on jo fiilis, että nythän sen sitten osaisi tehdä jo sujuvammin... Mutta siirretään kapulaa Lappeenrantaan Saimaan mediakeskukselle. http://www.saimaanmediakeskus.fi



iLOnaiheita olivat ohjelman ja sisällön lisäksi esimerkiksi seuraavat: vanhojen tuttujen tapaaminen ja uusiin tutustuminen, hyvät ruoat ja juomat sekä tapahtuman saama julkisuus Opettaja-lehdessä, Itä-Savo-lehdessä, YLE Etelä-Savon radiossa ja nettisivulla sekä Saimaa-lehdessä - puhumattakaan sanan leviämisestä sosiaalisessa mediassa. iLO-päivien markkinointibudjetti oli nolla euroa, mutta ystävät ja kylänmiehet ja -naiset osaltaan levittivät sanaa eteenpäin. Kiitos heillekin. Vielä muutama vuosi sitten tällainen verkostoituminen ei olisi ollut edes mahdollista.

Lopuksi kiitokset mukana olleille yrityksille: Kustannusosakeyhtiö Otavalle, Aronet Esitysyhtiölle, BLC:lle, Ilona IT:lle, Mobie oy:lle ja e-Oppi oy:lle. Ja olihan torstaipäivään osallistumassa myös Applen edustaja!

Kuvat: Martin Koci

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mitä iPadeilla voi tehdä...



Uskonnonopettajakollega kyseli FB:ssa, mitä muuta uusilla iPadeilla voisi tehdä kuin tiedonhakua. Selasin omia tekstejäni tässä blogissa, ja huomasin, että olen liian vähn kertonut siitä, mitä olemme oppitunneilla tehneet. Yksi tekstini käsittelee pädiä opettajan henkilökohtaisena työvälineenä. Tässä siis jotain yhteenvetoa, tosin lista sisältää asioita, joita voi tehdä muutenkin kuin iPadilla. Ei haitanne?



- Tiedonhaku Internetistä. Nopeaa, hauskaa ja helppoa, mutta vaatii ohjausta. Etsiä voi ihan perustietoa tai vaikka sitten ajankohtaisia asioita. Esim. paavinvaali osui kätevästi UE2-kurssin loppuun. BBC:llä ja Hufgington Postilla on hyvät uskontoaiheiset osastot, http://www.bbc.co.uk/religion/0/ ja http://www.huffingtonpost.com/religion/.



- Muistiinpanot. Paperinen vihko alkaa aika pian tuntua tarpeettomalta. Kannattaa miettiä, lataako muistiinpanot opiskelijalle valmiina esim. PDF-muodossa, jolloin oppitunnilla voidaan tehdä muuta, vai puoltaako muistiinpanojen kirjoittaminen kuitenkin ainakin joskus paikkaansa. iPadiin on olemassa ohjelmia, joilla PDF-tiedostoihin voi tehdä omia lisäyksiä. Muistiinpanoilla ja muillakin opiskelijan materiaaleilla tulee olla jokin tallennuspaikka netissä, jos tabletit eivät ole opiskelijoiden omia. Vai korvataanko muistinpanot kokonaan muunlaisilla tehtävillä? Vai ovatko muistiinpanot piirroksia, kuvia, videoita tai ääninauhoituksia?



- Oppimateriaalit. Käytetäänkö perinteistä oppikirjaa, sähköistä kirjaa vai eikö kirjaa ollenkaan? Perinteinen kirja on opiskelijoille sikäli mieluinen, että se on tuttu ja turvallinen, varsinkin jos opiskelu iPadin kanssa tuntuu hankalalta. Sähköisiä kirjoja on vasta tulossa markkinoille; Opintoverkolla on UE-kirja. Oppikirjattomuus vaatii sen, että materiaalit etsitään netistä tai opettaja antaa ne muuta kautta.



- Käsite- ja miellekartat. Mindjet tai Popplet -ohjelmat esimerkiksi.



- Esitykset ja muut tehtävät. Keynote-ohjelmalla on helppo tehdä näyttäviä PP-tyylisiä esityksiä. Explain Everything -ohjelma on hyvin monipuolinen erilaisten tehtävien ja esitysten tekemiseen. Niihin voi liittää myös puhutun selostuksen ja syntyneen videon voi ladata vaikka YouTubeen. Esimerkkejä tehtävistä: 2000-luvun Jeesus; filosofian historian kuuluisien henkilöiden esittely.



- Kuvaaminen ja videointi. Esimerkiksi itse otetut kuvat eettisten pohdintojen lähtökohtana tai tarinankerrontatehtävä opettajan etukäteen antamien kuvien pohjalta tai videoitu gallup aiheesta "Kannattaako tehdä hyvää?" Omien videoiden ja animaatioiden tekeminen. Katso YouTubesta Lukion_filosofia-hakusanalla ja totea, että kotikutoinen on ihan hauskaa...



- Käsitteiden järjestäminen esim. muistilappuohjelmalla. "Kirjoita lappuihin niin monta eri uskonnon nimeä kuin suinkin muistat. Järjestä ne sen jälkeen ryhmiin jonkin järkevän systeemin pohjalta. Nimeä ryhmät."



- Kurssipäiväkirjan pitäminen



- Erilaiset kyselyt ja palautteen kerääminen sähköisillä palautejärjestelmillä. Tähän on olemassa monia ohjelmia, mm. Socrative ja Polleverywhere.



- Piirtäminen. Jonkin selittävän piirroksen voi tehdä piirrosohjelmalla tai Explain Everythingillä, sitten ladata sen kameran rullalle ja sieltä siirtää Pages-ohjelmaan tekstin liitteeksi. Ei ole vaikeaa, vaikka kuulostaisikin sellaiselta.



- Yhdessä kirjoittaminen esim. Etherpadilla. muistio.tieke.fi



- Aikajanat, esim. Timeline Maker



- Sovellukset, jotka liittyvät uskontoon, historiaan ja filosofiaan esim.

* British Library Historical Collection

* British Library Treasures

* Paris 3D Saga (hieno osuus Notre Damesta)

* ND de Paris (Notre Dame jälleen)

* Churches of the World

* Philosoraptor (meemi / meme)

* Vatican 3D HD

* Vatican Lite

* The Pope App

* Vatican.va

* RC Calendar (Roman Catholic)

* Echoes (Luther-aiheinen peli)

* Kuvataidetta tai erityisesti kristillistä taidetta esittelevät sovellukset, kuten Christian Art

Pitkä lista, mutta tuskin kattava. Mitä Sinä lisäisit siihen?

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

FAQ

Oikeastaan kyseessä eivät ole "frequently asked questions", vaan yksi Facebookissa esitetty kysymys, mutta oli niin kiva kirjoittaa tuommoinen otsikko. Toisaalta kysymys on niin olennainen, että sen pitäisi olla usein kysytty. Kollega Marja nimittäin kysyi, mitä etua iPadeista on oppimiseen.
1. Motivaatio. Useimmat opiskelijat pitävät iPadeilla työskentelemisestä. Viittaan tässä blogissa julkaistuihin opiskelijakommentteihin ja kurssipalautteisiin.
2. Monipuolisuus. Kynällä ja paperilla voi tehdä kynä ja paperi -asioita. Kannettavalla tietokoneella voi tehdä monia asioita sähköisesti. Tablet-tietokoneella voi edellisten lisäksi mm. kuvata ja äänittää ja eri työtapoja voi yhdistellä. Opiskelija voi usein jopa valita itselleen mieluisimman työtavan.
3. Jakaminen. Opettaja ja opiskelija tai opiskelijat keskenään voivat tehdä asioita yhdessä tai jakaa tekemiään asioita toisilleen. Ja hei, opettajatkin voivat työskennellä yhdessä!
4. Kannettavuus. Toisin kuin ns. kannettava tietokone, täppäri on aidosti mukana kuljetettava laite.
Aika usein kysytään myös, parantaako täpytietokoneen käyttö oppimistuloksia tai esimerkiksi yo-kirjoitusten tuloksia. Epäilen, että ylioppilaskirjoitustulokset eivät välttämättä parane, jos ajatellaan kirjoitusten pysyvän samanlaisina kuin nyt. Tulokset, jotka on saatu sähköisistä kokeista ja niistä kursseista, joilla iPad on ollut käytössä, eivät välttämättä osoita radikaalia hyppäystä tuloksissa. Ne opiskelijat, jotka ahkeroivat, saavat hyviä tuloksia joka tapauksessa. Niitä, jotka eivät työskentele, ei väline auta mihinkään. Väline kuitenkin voi tarjota uusia tapoja oppia ja uudenlaisia asioita opittavaksi.
Opettajien täydennyskoulutuksissa - jos joku on sattunut niissä viime vuosina käymään - on jo uuvuttavuuteen asti jankutettu, että maailma muuttuu ja että koulun on muututtava myös. Lienee totta. Koululta vaaditaan mtä erilaisimpia asioita, mutta päällimmäisenä tuntuu olevan vaatimus, että on kasvatettava kansalaisia, jotka kykenevät vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Heidän tulee olla yhteistyökykyisiä mutta samalla itsenäiseen työskentelyyn kykeneviä, joustavia ja luovia. Heidän tulee osata hakea tietoa ja soveltaa sitä sekä lukea mediaa ja käyttää sitä monipuolisesti hyväksi. Pitää olla kielitaitoinen ja esiintymiskykyinen. Pitää myös hallita työskentely sähköisillä välineillä.
Näitä ominaisuuksia ja taitoja ei kasvateta samoilla menetelmillä, joilla kansaa kasvatettiin vaikkapa 50 vuotta sitten. Koulun muuttuvista tavoitteista kertoo myös se, että ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen nytkähti äskettäin eteenpäin, kun tehtiin päätös ensimmäisten kokeiden suorittamisesta sähköisesti v. 2016. Jos mitataan samoja asioita kuin ennen samoilla menetelmillä kuin ennen, eivät tablet-tietokoneet tai älypuhelimet tai muut vastaavat välttämättä paranna tuloksia (tosin se on toki mahdollista!). Jos koulun tavoitteet muuttuvat, ja mitataan uudenlaisia asioita uudenlaisilla kokeilla tai muilla uusilla järjestelmillä, niin uusien opetusmenetelmien ja -välineiden käyttö on välttämätöntä. Tervetuloa, henkilökohtaiset tietokoneet, olivatpa ne sitten mitä mallia tai merkkiä tahansa, kunhan niillä voi työskennellä monipuolisesti. Välineitä, joilla voi tehdä vain yhtä asiaa tai rajoitetusti joitakin asioita, emme halua enää käyttää.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Opiskelijoiden kommentteja filosofian kurssista

"No ei tämä filosofian opiskelu kauhean hankalaa ole. Paljon asiaa ja uusia termejä tottakai tulee, mutta kyllä nekin hoituu. Ipadillä on mukava ja helppo tehdä hommia ja tietoa helppo hakea netin kautta. Myös muistiinpanojen teko on helppoa kun ei tarvitse vihkoa huolehtia mukaan aina, ipadin muistaa helpommin ottaa mukaan. Ihan mukavalta on opiskelu tuntunut tunneilla eikä liian hankalalta."

 

"Filosofian 1.kurssin asiat ovat olleet mielenkiintoisia. Ipadin kanssa työskentely on ollut mukavampaa kuin tavallisten työvälineiden kanssa, mutta välillä huomio herpaantuu opiskelusta laitteen kanssa. On kätevä opiskella ilman muistiinpanotarvikkeita ja paksuja kirjoja. Opiskelutavat ovat olleet loogisia ja tehokkaita. Vaikeaa kurssilla on ollut itse filosofian ajattelu ja sen perimmäinen oivaltaminen. Helppoa on ollut kaikkien filosofien muistaminen. Olen myös pitänyt filosofian aiheista."

 

"Aluksi mietin, että voi ei! Mitähän opiskelusta tulee kun kaikki keskittyminen ja aika menee iPadin käytön opetteluun. Se tuntui myös minulle itselleni tuskaiselta, koska en ollut aikaisemmin käyttänyt iPadiä. Onneksi opin käyttämään tätä nopeasti ja nyt opiskelu onkin jo paljon mukavampaa ja mielenkiintoisempaa. Muistiinpanoista saa monipuolisempia ja on helppo hakea tietoa, kun netti on käsillä. Joskus kokonaisuuden hahmottaminen on hankalaa, kun työskennellään iPadillä, mutta ei suinkaan aina.

Käsitteitä tulee aika vauhdilla ja paljon. Olisi mukavaa ja helpottaisi oppimista, jos ennen koetta kerrattaisiin kunnolla kaikki käsitteet. Esimerkiksi sinun kertomat konkreettiset selitykset käsityksille ovat auttaneet paljon (tuoli ja käsitteellisyys). Itse en ole vielä oikein päässyt sisälle filosofiseen ajatteluun... Itse opin parhaiten tekemällä muistiinpanoja ja tehtäviä, joissa täytyy hakea tietoa itse. Kirjaa on hankala lukea, kun ei tahdo oikein päästä kärryille... Tuntuu, että kirja sekottaa entisestään, mitä tunneilla on käyty."

 

"Filosofian opiskelu alussa oli aika häsläystä tekniikan kanssa. Kahden ensimmäisen tunnin jälkeen kun kaikki teknilliset ongelmat oli saatu ohi alkoi kunnon opetus. Filosofia on aika käsitteellistä jollekin, mutta itse olen saanut aina punaisen langan kiinni eikä mikään ole jäänyt pimeään. iPadillä työskentely on ollut omalta osaltani ongelmatonta ja helppoa. Filosofian tunnin jälkeen, varsinkin maanantaisin kun pääsen kotiin, on aina mielessäni vähäsen aikaa tunnilla käsitelty ajattelumaailma ja miten sillä tavalla eläminen muuttaisi omaa nykyistä elämääni. Filosofia on kiinnostavin uusista aineista mitä lukiossa on tullut ja uusista ajatustavoista on aina kiva oppia."

 

"Filosofian opiskelu on tähän mennessä ollut ihan mielenkiintoista, mutta haastavaa. Filosofiassa tulee erittäin paljon termejä ja melkein kaikki ovat olleet uusia, ja ne ovat olleet välillä vaikeita käsittää ja varsinkin muistaa. Filosofia ei ole yksi helpoimmista aineista lukiossa, pikemmin yksi vaikeimmista, ehkä juuri kaikkien uusien termejen takia. Voisin melkein sanoa, että kaikki asiat ovat olleet uusia, jotkut termit ovat tosin esiintyneet uskonnon ensimmäisellä kurssilla, mutta ei todellakaan suurin osa.

Tykkään ipad kurssista, se on mukavan erilainen ja onkin mielenkiintoista kokeessa nähdä miten tällä menetelmällä on oppinut. On hieman turhauttavaa välillä, kun aikaa menee niin paljon tähän tekniikkaan, että millä tehdään ja mistä pitää painaa, mutta kyllä tätä alkaa jo oppimaan. On ollut myös kiva saada ipad kotiin eikä vain yhtien tuntien ajaksi käyttöön."

 

"Filosofian opiskelu on ollut ihan mukavaa ja iPadien käyttökin on ihan helppoa.

On hyvä, että tehdään eri ohjelmilla tehtäviä, niin oppii käyttämään niitä.Muistiinpanoja on helppo tehdä iPadilla ja vaihtelu virkistää kun ei tarvitse kirjoittaa käsin.On myös kiva kun voi liittää muistiinpanoihin kuvia helposti ja muutenkin muokata tekstejä.Mikään ei ole ollut erityisen vaikeaa, kun oppi käyttämään pädiä kunnolla."

 

"Mielestäni iPadilla työskenteleminen on ollut mukavaa vaihtelua vaikka aluksi en osannut ollenkaan käyttää iPadia. Vieläkin välillä esimerkiksi tiedostojen tallentaminen tai tarkastelu on dropboxissa vähän hankalaa.

Kuitenkin tekisin mieluummin kokeen kirjallisena, sillä mielestäni perinteinen kynä ja paperi on kuitenkin ehkä parempi vaihtoehto opiskeluun. Laitteiden käyttämisen opetteluun menee runsaasti aikaa, kun kynän ja paperin kanssa opiskelua olisi voinut jatkua monta tuntia. Vihkoista tulisi myös ehkä enemmän tarkasteltua omia muistiinpanoja ja tehtäviä. Tehtävien tekeminenkin olisi yksinkertaisempaa.

Filosofia on oppiaineena muuten mukavaa, mutta kysymyksiä on liikaa ja joitakin periaatteita on ehkä vielä vaikea ymmärtää ja soveltaa."

 

"Läpikäymämme asiat ovat olleet yleisesti ottaen mielenkiintoisia. Olemme vasta ensimmäistä kertaa opiskelemassa koulu-uramme aikana filosofiaa ja suhtaudunkin uusiin asioihin avoimesti ja mielenkiinnolla. Näin lyhyessä ajassa minulle ei ole kerennyt vielä kehittyä käsitystä että pidänkö filosofiasta vai en, se muodostuu pitemmän ajan kuluessa kun taidot karttuvat.

Omalle henkilökohtaiselle oppimiselle olisi edullisempaa että tekisimme enemmän tehtäviä. Onhan se mukavaa vain istua ja kuunnella opettajaa tekemättä konkreettisesti mitään, mutta olen tässä vuosien aikana kokenut, että opin enemmän itse tekemällä. On mukava, että teemme itse omat muistiinpanomme. iPad-kurssissa, jonka viime jaksossa kävin, opettaja laittoi muistiinpanot jaettaviin tiedostoihin ja ne sai sitten sieltä käydä tallentamassa. Itse ajattelin tällöin, että muistiinpanot menevät tavallaan hukkaan, sillä kirjoittamisesta ei jää aivoihin muistijälkeä.

Alkukurssi oli vähän puuduttavaa aikaa, sillä itse tiesin iPadin käytöstä jo melko paljon kun suurin osa ryhmästä ei ollut paljon iPadeja käyttänyt. On tullut kuitenkin huomattua, että olen oppinut iPadeistä paljon uusia asioita tällä kurssilla. Asiat käydään alusta lähtien perusteellisesti läpi, joka on hyvä asia. On ollut kiva oppia hyödyntämään montaa ohjelmaa sekaisin. Kurssilla on esim. tullut tutuksi piirrustuksen piirtäminen Explain Everythingillä ja sen jälkeen kuvan liittäminen Pages-muistiinpanojen perään."

 

"-filosofian opiskelu on ollut erilaista miksi kuvittelin sen olevan. välillä tulee hieman sellaisia asioita joita ei oikein ymmärrä mutta kyllä se siitä. Ipadilla työskentely on paljon hauskempaa ja se motivoi myös ettei tarvitse kirjoittaa kynällä. Ipad kurssi on parempi kuin normaali yllä mainitun asian takia. Työskentely on helppoa ja erilaista koska ei tarvitse kirjan kanssa olla tekemisissä kokoajan. Tunnit ovat aika mielenkiintoisia ja ne menevät nopeasti. Muistiin panojakin kirjottelee mielellään ja lukee kun ne on sähköisessä muodossa."

 

"Filosofian opiskelu on tähän mennessä ollut ihan mukavaa. En ole kokenut ainetta vaikeaksi, vaikka se välillä aika paljon pohtimista vaatiikin.

Ipadillä työskentely on ollut kivaa. Olin sitä jo kokeillut maantiedossa, mutta se sopii mielestäni todella hyvin myös filosofiaan.

Filosofiassa on paljon termejä, joita täytyy opetella, mutta onneksi ne eivät ole minulle kovin vaikeita. Samalla kun käymme eri filosofisia suuntauksia ja käsityksiä läpi olen myös ruvennut miettimään sitä, miten itse näen maailman. Se on välillä vähän hankalaa, sillä suhtaudun kaikkeen hieman ristiriitaisesti, enkä koe, että mikään on mustavalkoista.

Yleisesti filosofia on mielenkiintoinen oppiaine, josta olin innostunut jo ennen lukion alkua. Välillä asiat menevät ehkä niin sanotusti yli hilseen, mutta useimmiten ne vain pistävät miettimään, eivätkä aiheuta harmaita hiuksia."

 

"Tämä on ensimmäinen jakso, jossa käytän ipadia. Plussaa on, että saan käyttää omaa joten kaikki tiedot säilyvät omalla ipadillani.

Tämän avulla kaikilla on siistimpää tekstiä ja kukaan ei jää jälkeen, koska tiedostoja voi lähettää toisille hienojen ohjelmien vuoksi. Aluksi oli vaikea tutustua uusiin ohjelmiin, mutta kyllä se jo kolmannella tunnilla lähti rullaamaan eikä teknisiä ongelmia yleensä tule. Opiskelu on myös hitaampaa ipadilla, koska pitää katsoa ettei kukaan putoa kärryiltä ipadin kanssa. Kokeeseen lukemisessa voi tulla ongelmia, koska tiedostoja pitää etsiä ipadista, kun taas vihkossa ne menisi kaikki järjestelmällisesti.

Filosofia on melko vaikeaa aineena, koska se tarvitsee niin paljon keskittymistä mutta se riippuu aina ihmisestä kuka siitä tykkää ja kuka ei."

 

"Ipad työskentely on ollut mielestäni kivaa vaihtelua normaali opiskeluun. Siihen kuitenkin on liittyny myös miinuspuolia. Esimerkiksi muistiinpanojen siirtely paikoista toiseen ja muut tekniset ongelmat. Ongelmien selvitykseen on mennyt mielestäni aika paljon aikaa. Hyviä puolian Ipad työskentelyssä on ollut tuntien nopea kuluminen, pikainen muistiinpanojen kirjoittaminen ja tiedostoja pystyy jakamaan kavereille, jos on ollut tunnilta poissa. Olen kuitenkin sillä kannalla, että Ipad ei ole paras tapa opiskella, sillä asiat eivät jää niin hyvin mieleen ja on helppo tuntien aikana tehdä kaikkea muuta kuin asiaan liittyvää. Toisaalta, koska filosofia ei ole oppilaiden mielenkiinnon kohde, Ipad saa tunnit menemään nopeammin. Työt tulee kuitenkin tehtyä ja tunnit eivät ole niin tylsiä. Ipadilla työskentely vaatii keskittymistä, ja kun tekniset ongelmat saa selvitettyä, opiskelu onnistuu lähes moitteettomasti"

 

"Filosofian opiskelu on tuntunut tähän asti oikein mukavalta ja mielenkiintoiselta, mutta myös hieman sekavalta. Uskon kuitenkin, että asiat alkavat selkiintyä pikkuhiljaa. Filosofia on ehdottomasti hyödyllinen oppiaine, koska se kehittää oppilaiden ajattelu- ja podiskelutaitoa. Ainakin minusta on ollut mielekästä, kun on saanut miettiä vastauksia elämän suuriin ja vähemmän suuriin kysymyksiin. Myönnän, että välillä jatkuva aivojen pinnistely myös kyllästyttää, mutta menen positiivisella ja ennakkoluulottomalla asenteella eteenpäin! Kurssin työskentelytapa poikkeaa siitä tyypillisimmästä tavasta ja mielestäni tämä on mukavaa vaihtelua. IPadilla työskentely on minulle jo ennestään tuttua, sillä tämä kapistus oli käytössäni jo viime jaksossa maantieteen kurssilla. En voi silti kieltää, etteikö välillä tulisi teknisiä ongelmia, mutta niistä selvitään kyllä yhteistuumin!"